Joulukuussa 2025 kuvattiin taas rynnäkködroonien torjuntavideoita. Kyse on videolaseilla lennettävistä FPV drooneista, jotka ovat nopeita ja ketteriä. Ukrainassa niillä käydään sotaa ja me kokeilimme, että miten niiden torjunta onnistuu haulikolla. Edellisen kerran kuvasimme niitä aikaisemmin syksyllä. Siitä voi lukea lisää tästä Blogista.
Videon tuotti King Competition Products, maakuvauksista ja editoinnista vastasi Kuvalähde Oy. Droonitekniikan, lennätykset ja ilmakuvaukset hoiti Cinelab. Videot löytyvät alla olevista linkeistä.
Olimme nyt toista kertaa mukana droneoperaattorina, Koska kaikki meni hyvin edellisellä kerralla, niin meidät pyydettiin mukaan tähänkin produktioon. Kuvauksiin käytettiin noin kuusi tuntia yhtenä kylmänä ja osin lumisateisena päivänä. Varapäiviä ei ollut, joten kaiken piti toimia varmasti ja luotettavasti. Kyse ei droonien osalta ole ihan yksinkertaisesta operaatiosta, vaan vaatii paljon esivalmisteluja ja lennätys edellyttää myös erityistä osaamista tällaisesta kalustosta.

Videoilla pyrittiin jäljittelemään Ukrainassa tapahtuvaa droonisodankäyntiä. Rynnäkködroonit ovat ns. FPV drooneja, joita ohjataan videolasien avulla. Niiden operointi on haasteellisempaa, kuin vaikkapa perinteisten DJI kuvauskoptereiden. Ukrainassa käytetään tyypillisesti noin 7–15 tuuman (potkurin halkaisija) FPV drooneja, joissa on useamman kilon räjähde mukana. Ne ovat ns. kamikazedrooneja, eli niitä ei tuoda takaisin, vaan ne tuhoutuvat iskuissa.
Me päädyimme käyttämään pääsiassa 5 tuuman FPV kalustoa, koska niiden ominaisuudet vastaavat isompia, mutta tulevat edullisemmaksi ja kestävät kolhuja paremmin. Se oli hyvä valinta, koska jouduimme lopuksi lentämään pimeässä, lumisateessa ja jäätävässä kelissä. Muutama lento jouduttiin ottamaan uusiksi, koska jäätyminen vei tehot ja lumisateessa risut eivät erottuneet kunnolla. Yksi drooneista oli 10 tuumainen ja siinä oli kahden kilon ”pommi” alla.


Kalusto rakennettiin itse
Cinelab järjesti droonikaluston kuvauksiin. Tämäntyyppinen kalusto edellyttää teknistä osaamista. Kalustoa ei voi ostaa lentovalmiina, vaan ne kasataan komponenteista, ohjelmoidaan, säädetään ja testataan itse. Droonit toteutettiin analogisella videotekniikalla ja pilotin näkymät tallenettiin muistikortille. Nykyään käytetään digitaalista videotekniikka, jossa kuvan laatu on huomattavasti parempi, mutta Ukrainassa lennetään lähes poikkeuksetta analogialinkeillä ja halusimme kaiken toimivan samalla tavoin.

Huolellinen testaus etukäteen
Droonien huippunopeus on noin 150 km/h (noin 40 m/s). Videolla lennettiin noin 50–80 km/h. Asensimme drooneihin GPS vastaanottimet ja toimme nopeuden näkyviin pilotin videolaseihin. Ilman sitä nopeuden hallinta olisi ollut mahdotonta.
Kova nopeus aiheutti ongelmia droonin suuntavakauteen. Ilmavirta tarttui satunnaisesti alla olevaan ”pommiin” ja sotki ohjausjärjestelmän toiminnan niin, että droonin lentosuunta muuttui äkillisesti. Kokeneet pilotit saivat tilanteen hallintaan nopeasti, mutta kyseessä on hallinnan hetkellinen menetys, joka on aina turvallisuusriski. Kävimme ongelman läpi ensin teoreettisesti, teimme joukon koelentoja eri testiarvoilla ja lopulta ratkaisimme ongelman. Siirsimme kopterin painopistettä ja säädimme ohjelmiston asetuksia niin, että saimme ongelman poistumaan.

Panssaridrooni
Meillä oli tehtävänä suojata yksi drooni niin, että se on mahdollisimman vaikea ampua alas. Analysoimme edellisten kuvausten kokemukset ja ne ovat luettavissa tästä blogista. Niiden perustella rakensimme ”panssaridroonin” joka osoittautui juuri niin haasteelliseksi ammuttavaksi, kuin olimme etukäteen suunnitelleet. Kyllä sekin tippui lopulta lähilaukauksella, joka irrotti yhden potkureista. Mutta potkurin vaihdon jälkeen se oli taas lentokunnossa. Se jäi ainoana droonina täysin ehjäksi haulisateessa. Nämäkin kokemukset on nyt tallennettu ja jos joku haluaa haastaa meidät jatkossa, niin katsotaan miten siinä käy…

Teimme myös joukon koelentoja, joiden avulla varmistettiin, että kolmen yhtä aikaa ilmassa olevan droonin video- ja ohjauslinkit eivät sotke toisiaan. Oli tärkeää testata kaikki mahdollinen etukäteen, koska kuvauspäivänä yksikin ongelma voi pilata kuvaukset. Ilmassa oli parhaimmillaan useita FPV drooneja ja kuvauskoptereita. Meillä kaikilla oli Headsetit päässä ja niiden avulla koordinoimme koko ajan toimintaa keskenämme.


Dream Team
Itse kuvaukset menivät hienosti ja pysyimme aikataulussa. Cinelabin tiimissä oli kolme pilottia joilla on maailmanluokan osaamista FPV droonien tekniikasta ja lennätyksestä. Se on välttämätöntä tällaisissa erikoisoperaatioissa.



Erikoisoperaatioiden osaaja
Cinelab on erikoistunut erikoisosaamista vaativiin FPV droonioperaatioihin. Olemme mukana suunnittelupalavereissa alusta alkaen ja tuomme niihin arvokasta tietoa siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Usein pystymme ideoimaan myös jotain sellaista, joka on uutta ja ennen näkemätöntä. Jos kalustoa ei löydy valmiina, niin suunnittelemme ja valmistamme sen itse.
Olemme saatelleet seminaarin pääesiintyjää sisällä lavalle ja siirtäneet online-videota isolle screenille. Olemme kuvanneet sisällä ryhmätyön tuloksia pöydiltä, osallistuneet kauhuelokuvan kuvauksiin ja etsineet ”pahiksia” piiloista erikoisvalmisteisella yö- ja lämpökameradroonilla. Ja tietysti olemme kuvanneet paljon näyttäviä ja vauhdikkaita videoita keskellä tapahtumia. Ei niiden yläpuolella tai sivussa, kuten perinteisillä kuvauskoptereilla aina tehdään, vaan keskellä kaikkea.
Juha Reinikka


